SFR Advisors blogi

STTK:n sijoitusten koontiraportointipalvelu

Kirjoittanut Reeta Jutila | 10. 10. 2023

 

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin 430 000 jäsentä. Vuonna 2019 STTK:lle heräsi tarve hankkia sijoitusomaisuudelleen koontiraportointipalvelu ja kumppaniksi siihen valittiin SFR Advisors. Haastattelimme STTK:n talousjohtajaa Erkki Lavonsaloa ja kysyimme häneltä, miten yhteistyömme on sujunut.

 

Mikä käynnisti tarpeen sijoitusten koontiraportoinnille? 

STTK:n sijoitusomaisuus on jaettu usealle eri varainhoitajalle, minkä lisäksi STTK:lla on suoria osakesijoituksia ja muutama asuntosijoitus. Sijoitusomaisuus on siis hajautettuna useaan eri paikkaan, mikä teki kohteiden keskinäisen vertailun haastavaksi. Useiden eri raporttien tulkinta ja varainhoitajien vertailu vaati aikaa ja se oli työlästä toteuttaa itse. Tämän vuoksi STTK halusi riippumattoman toimijan säännöllisin väliajoin tuottaman raportoinnin, jossa olisi koostettuna kaikki sirpaloitunut data yhdeksi kokonaisuudeksi.

Sijoittamiseen liittyvästä päätöksenteosta vastaa STTK:lla eri liittojen talousjohtajista koostuva sijoitusvaliokunta, mutta konkreettinen sijoitustoiminnan toteuttaminen on kuitenkin hyvin pitkälti Erkin vastuulla. Koska sijoitustoimintaa on suurelta osin hoitanut vain yksi henkilö, heräsi STTK:lla tarve ulkopuolisen toimijan raportoinnille tuomaan selkeyttä ja varmistusta toiminnalle. Koontiraportin avulla Erkki saa selkeän kuvan koko STTK:n varallisuudesta ja voi näin keskittyä sijoittamisen toteutukseen.

 

Miten päädyitte valitsemaan SFR Advisorsin kumppaniksenne? 

Kun tarve sijoitusten koontiraportoinnille heräsi, STTK selvitti Suomessa toimivia raportoinnin tarjoajia ja järjesti niille kilpailutuksen. SFR Advisors erottautui tarjouksellaan, sillä se oli tehty erittäin huolellisesti ja tarkasti kuvaten. Erkin mukaan tarjouksesta näkyi korkea asialle omistautuminen ja toiminnan ketteryys, minkä lisäksi tarjouksen hinta oli hyvin kilpailukykyinen. Vaikka STTK:lla on hyvin hajautettu sijoitussalkku, ei sijoitusomaisuuden määrä ole yhteensä valtava. Erkki koki, että huolimatta kooltaan pienemmästä salkusta, SFR Advisors oli hyvin paneutunut tarjouksen tekemiseen ja halukas yhteistyön aloittamiseen.

 

Mitä tavoitteita koontiraportoinnille asetettiin ja miten nämä tavoitteet on saavutettu? 

SFR Advisors aloitti STTK:n sijoitusomaisuudesta raportoinnin vuonna 2020 ja raportointi jatkuu edelleen. STTK:lle tuotetaan kahdesti vuodessa kattava raportti sijoitusomaisuudestaan, sisältäen tiedot niin varainhoitajien salkuista, kuin myös omista suorista osakkeista ja asunnoista. Raportista löytyy useita eri tunnuslukuja tuottojen ja riskien mittaamiselle ja se myös mahdollistaa varainhoitajien vertailemisen toisiinsa.

Raportoinnin tavoitteena on saada ulkopuolisen ja puolueettoman toimijan luoma kattava kokonaiskuva hajautetun sijoitusvarallisuuden tilasta. STTK:lle on lisäksi tärkeää pystyä vertailemaan varainhoitajien suoriutumista toisiinsa. Erkin mukaan raportointi on toiminut erinomaisesti, se on saavuttanut hyvin sille asetetut tavoitteet, eikä suurempia haasteita ole ilmennyt. STTK on myös päässyt vaikuttamaan raportin sisältöön ja sitä on räätälöity vuosien aikana juuri heidän tarpeitaan varten. Erkki korostaa, että SFR Advisors on aidosti kuunnellut asiakastaan ja tehnyt toivottuja muutoksia raportteihin.

 

Mitkä ovat sijoitusten koontiraportointipalvelun suurimmat hyödyt? 

Suurin hyöty raportointipalvelusta on Erkin mukaan oman ajan säästö. Kattavan raportin tuottaminen laajasti hajautetusta sijoitussalkusta vaatii paljon aikaa ja itse tuotettuna se olisi raskas prosessi. Erkki kokee tärkeänä myös sen, että raportti on ulkopuolisen toimijan tuottama ja hän näkee, että raportti toimii näin jonkinasteisena auditointina sijoitustoiminnalle.

 

Millaista on ollut toimia SFR Advisorsin kanssa?

Erkki on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön SFR Advisorsin kanssa. Hänen mukaansa raportit ovat erittäin kattavia ja hän arvostaa sitä, että SFR muokkaa raportit asiakkaan tarpeiden mukaan. Raportit tuotetaan nopeasti ja virheettömästi ja vertailuindeksien valinta tapahtuu analyyttisesti. Yhteistyö on ollut kitkatonta ja asiakaspalvelu nopeaa ja vaivatonta. Erityisesti Erkki korostaa SFR Advisorsin toiminnan asiakaspalveluhenkisyyttä ja joustavuutta.

 

Tuntuuko sijoitusomaisuuden seuraaminen haastavalta?

Koontiraportointipalvelumme avulla näet kätevästi yhdeltä raportilta sijoitusomaisuutesi olennaisimmat tiedot. Palvelu mahdollistaa yksittäisten varainhoitajien ja salkkujen ja strategioiden keskinäisen vertailun. Tutustu koontiraportoinnin palveluumme täällä!