Skip to content
Reeta Jutila01. 03. 20233 min lukuaika

Itlan varainhoidon kilpailutus, sijoitussuunnittelu ja koontiraportointi

Itlan varainhoidon kilpailutus, sijoitussuunnittelu ja sijoitusomaisuuden koontiraportointi - SFR Advisors asiakastarina

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla perustettiin vuonna 1987 sosiaali- ja terveysministeriön sekä Lastensuojelun Keskusliiton toimesta. Itlan tarkoituksena on edistää ja tukea Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta. Säätiö voi edistää ja tukea myös vanhemmuutta sekä lasten kasvuoloja ja kasvatusta.

Joulukuussa 2017 eduskunta lahjoitti 50 miljoonaa euroa Itlalle, minkä myötä säätiön toiminta laajeni huomattavasti. Itla päätti, että tälle sijoitettavalle omaisuudelle täytyisi luoda sijoitusstrategia, suorittaa julkisen hankintamenettelyn alainen varainhoidon kilpailutus ja hankkia sijoitusten koontiraportointipalvelu. Näihin palveluihin yhteistyökumppaniksi Itla valitsi SFR Advisorsin. Kysyimme Itlan varainhoitotoimikunnan puheenjohtajalta Mikko Mikkolalta ja toimitusjohtajalta Petri Virtaselta, miten yhteistyömme on sujunut. 


Itla

 


Miten päädyitte valitsemaan SFR Advisorsin kumppaniksenne? 

Koska Itlalla itsellään ei ollut mahdollisuutta toteuttaa julkisen hankintalain alaista kilpailutusprosessia, tarvitsivat he avukseen luotettavan kumppanin. Varainhoidon kilpailutuksen lisäksi Itla on tarvinnut jonkun verran apua sijoitusstrategian päivittämiseen vuosien kuluessa. Itla halusi myös pystyä vertailemaan valittujen varainhoitajien suoriutumista, minkä vuoksi heillä heräsi tarve hankkia jatkuva sijoitusten koontiraportointipalvelu. Mikon ja Petrin mukaan SFR Advisors päädyttiin valitsemaan edellä mainittuihin palveluihin kumppaniksi toimikunnan kontaktien kautta.

 

Mitkä olivat prosessin tavoitteet ja miten ne saavutettiin? 

Itlan tavoitteena on ollut turvata sijoitetun pääoman tuotto pitkälle tulevaisuuteen, mikä mahdollistaa säätiön toiminnan pyörittämisen. Erityisen tärkeää oli myös järjestää kilpailutus läpinäkyvästi ja lainsäädännön vaatimalla tavalla. Mikon ja Petrin mukaan nämä tavoitteet on saavutettu onnistuneesti.

Raportointipalvelun ensisijaisena tavoitteena oli varainhoitajien suoriutumisen seuraaminen ja objektiivinen vertailu. Mikon ja Petrin mukaan tämä tavoite on saavutettu tähän mennessä hyvin, ja he ovat erityisesti olleet tyytyväisiä siihen, että raportointipalvelua on voitu räätälöidä juuri heidän tarpeidensa mukaan.

 

Onko matkan aikana ollut haasteita?

Mikon mukaan suurin haaste varainhoidon kilpailutusprosessissa oli tehdä päätös siitä, että se toteutetaan julkisen hankintalain alaisena kilpailutuksena, koska se tekee kilpailutuksesta huomattavasti monimutkaisemman prosessin. Kilpailutuksen aikana vastaan tuli erilaisia ongelmia, mutta Itla pystyi ulkoistamaan niiden hoitamisen SFR Advisorsille. Haasteet onnistuttiinkin taklaamaan onnistuneesti.

Sijoitusstrategian päivittämisessä SFR Advisors on toiminut konsultatiivisessa roolissa, eikä erityisiä haasteita ilmennyt. Jatkuva sijoitusten seurantapalvelu on myös toiminut hyvin, eikä siihen ole liittynyt suurempia ongelmia. Mikon ja Petrin mukaan asioista on aina keskustelu yhdessä SFR Advisorsin kanssa, minkä perusteella SFR Advisors on muokannut tarjoamaansa palvelua.

 

Miten yhteistyö valittujen varainhoitajien kanssa on alkanut? 

Valitut varainhoitajat aloittivat toimintansa loppuvuodesta 2018 ja Itla on ollut tyytyväinen yhteistyöhön heidän kanssaan. SFR Advisors on vahvasti ollut mukana kommunikaatiossa varainhoitajien kanssa ja tukena sijoitustoiminnassa jatkuvan seurantapalvelun myötä.

Mikon ja Petrin mukaan yksi merkittävä hyöty SFR Advisorsin kanssa toimimisesta on ollut saada riippumattoman tahon näkökulma varainhoitajien kanssa asiointiin. SFR Advisors on toiminut luotettavana kumppanina Itlalle, ja varainhoitajat näkevät SFR Advisorsin nimenomaan Itlan edustajana. Itla on voinut myös ulkoistaa varainhoitajille tarkoitetut kysymykset SFR Advisorsille, tehostaen näin omaa ajankäyttöään. Yhteistyön aikana SFR Advisors on käynyt aktiivista keskustelua varainhoitajien kanssa ja tarjonnut Itlalle laadukasta ja puolueetonta ammattitaitoaan sijoitusasioihin liittyen.

 

Millaista on ollut toimia SFR Advisorsin kanssa? 

Mikon ja Petrin mukaan yhteistyö SFR Advisorsin kanssa on toiminut hyvin ja he ovat olleet erityisen tyytyväisiä palveluiden räätälöintiin. Kommunikaatio on toiminut hienosti ja keskusteluiden perusteella toimintaa on kehitetty eteenpäin. Kokemukset ovat olleet kaikin puolin positiivisia ja SFR Advisors on aina ollut valmis vastaamaan heidän kysymyksiinsä nopeallakin varoitusajalla. Petrin mukaan yhteistyötä voisi kuvata yhdellä sanalla: helppo.

 

Mitä vinkkejä antaisitte muille yhteisöille?  

Mikko korostaa, että kaikki asiat kannattaisi tehdä alusta pitäen kerralla kuntoon ja saman tahon kanssa. Kun niin varallisuudenhoidon kilpailutus, sijoitusstrategia ja sijoitusten koontiraportoinnin palvelu on hankittu yhdeltä tarjoajalta, on helpompi tulevaisuudessa käydä vuoropuhelua ja kehittää palveluita eteenpäin. Petri nostaa esiin samankaltaisuuden lääkärissä käymisen kanssa:

 Jos on monta vaivaa, niin kannattaa kertoa niistä samalle lääkärille. SFR Advisorsin palvelut ovatkin kuin varainhoidon omahoidon järjestelmä!

 

Tarvitsetko apua sijoitussuunnitelman laatimisessa, varainhoidon kilpailuttamisessa tai sijoitusten raportoinnissa?

Meiltä löytyy ammattitaitoa laadukkaan sijoitussuunnitelman laatimiseen ja olemme kokeneita varainhoidon kilpailuttajia. Hallitsemme niin julkisen hankintalain alaiset, kuin myös kilpailutukset ilman julkisen hankintalain rajoitteita. Sijoitusten koontiraportointipalvelun avulla sijoitusomaisuuden seuraaminen on helppoa. Tutustu palveluumme tarkemmin täällä! 

avatar

Reeta Jutila

Reeta on ollut osa SFR Advisors & Research Groupia vuodesta 2022. Hän työskentelee viestinnän, myynnin ja vastuullisuusasioiden parissa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT